Palkkaa minut!
Twitter
Flickr
RSS

Back to the Mac -julkistustilaisuus

Apple ilmoitti tiedotusvälineille, että 20.10. klo 10.00 Kalifornian aikaa se esittelee, mitä uutta Mac-tietokoneisiin on odotettavissa. Odotukset muun muassa päivitetystä MacBook Airista ovat korkealla. Samoin muiden kannettavien koneiden perus-MacBookia lukuunottamatta olisi aika päivittyä. Päivitystoiveita on myös uusien iLife- ja iWork-pakettien suhteen.

Back to the Mac

Lehdistölle jaetussa tiedotteessa paljastuu jo yksi tuote, josta Applen väki tulee puhumaan: uusi Mac OS X -käyttöjärjestelmä. Kuvan perusteella Snow Leopardia (lumileopardia) seuraa Lion (leijona), joka on versionumeroltaan 10.7. Todennäköisesti uusi OS X tulee markkinoille aikaisintaan ensi kesänä.

Lähteet: Tietokone, Engadget ja Mac Rumors.

Mac-elämä ei ole ruusuilla tanssimista

Olen ollut Mac-käyttäjä reilut 1,5 vuotta. Windows-elämä kyllästytti ja Applen design ja Mac OS X kiinnosti niin paljon, että vaihdoin tehokkaan pöytä-PC:n Apple Mac Miniin. Reilu puoli vuotta myöhemmin olin täysin ihastunut OS X:ään, mutta halusin lisää tehoja, joten vaihdoin Mac Minin 27″ Apple iMaciin.

Kotitoimisto

En vain tiedä, mikä vika tuossa vajan vuoden ikäisessä iMacissa on. Se on tehoihin nähden (3,06 GHz Core 2 Duo -prosessori, 8 Gt DDR3-muistia) uskomattoman hidas. Varsinkin uusi Photoshop CS5, mutta myös esimerkiksi Lightroom 3, laittavat koneen täysin polvilleen jo 15-20 Mt kuvatiedostojen kanssa. Samoin tallentaminen ja Finderin selaus (esimerkiksi Firefoxin kautta) on usein todella hidasta. Rantapallo on päivittäinen ystävä. Periaatteessa tällä koneella pitäisi pystyä vääntämään satojen megojen kuvia ongelmitta tai ainakin kohtuullisen helposti.

Olen tietääkseni yrittänyt jo lähes kaikkea. Olen ajanut kaikki mahdolliset hardware-testit ja kovalevyn korjaustoimenpiteet läpi. Asensin kesälomalla jopa OS X:n uudelleen tyhjältä pöydältä ilman isompaa näkyvää hyötyä. Photoshop niiaa edelleen ihan niin kuin ennenkin.

Aion tänään vielä tehdä yhden testin eli tarkkailla activity monitoria (suomeksi?) samalla kun käsittelen Photoshopissa isompaa kuvaa. Sitten otan yhteyttä joko Adobeen tai Appleen tai tarvittaessa vaikka molempiin.

Macbuzzer-bundle

Macbuzzer Mac software bundle

Macbuzzerilla on myynnissä jälleen yksi Mac-applikaatio bundle. Tällä kertaa mukana on 9 sovellusta, joiden normaalihinta yhteensä on 288 dollaria. Bundle maksaa tänään 19,95 dollaria (15,65 €) ja sen hinta nousee 11 päivän ajan dollarin päivässä. Jos bundlen hankkii viimeisenä päivänä, sen hinta on 29,95 Yhdysvaltain dollaria (23,50 €). Lisäksi kaikille on tarjolla täysin ilmaiseksi Cockpit-niminen ohjelma.

Sovelluspaketissa on mukana:

  • On The Job tuntikirjanpitoon ja laskutukseen
  • Snowtape internet-radion (ja muiden äänien) tallentamiseen
  • Thoughts muistiinpanojen tekemiseen
  • Yum reseptiarkistointiin
  • Kiwi twitteröintiin
  • Parachute varmuuskopiointiin
  • Delibar Pro kirjanmerkkien hallintaan
  • iDocument dokumenttiröykkiöiden hallintaan
  • Money tilinpitoon ja rahavirtojen hallintaan

Harkitsen bundlen ostamista On The Job-ohjelman vuoksi. Siinä pitäisi olla melko hyvät kustomointimahdollisuudet (mm. oma laskupohja). Jos vain muistan, lataan On The Jobin kokeiluversion tänään illalla ja testaan softan ennen lopullista ostopäätöstä. Jos bundlen ostaa tänään tai huomenna, säästöä jo pelkästään tuon sovelluksen hinnassa on 50%, koska sen normaalihinta on 39,95 dollaria.

Vieläkin harmittaa, että unohdin maaliskuussa ostaa MacUpdate Promon bundlen, jonka mukana olisi saanut Parallels 5 -virtualisointisoftan Macille. Parallelsin hinnassa olisi bundlen myötä säästänyt puolet.