Palkkaa minut!
Twitter
Flickr
RSS

Back to the Mac -julkistustilaisuus

Apple ilmoitti tiedotusvälineille, että 20.10. klo 10.00 Kalifornian aikaa se esittelee, mitä uutta Mac-tietokoneisiin on odotettavissa. Odotukset muun muassa päivitetystä MacBook Airista ovat korkealla. Samoin muiden kannettavien koneiden perus-MacBookia lukuunottamatta olisi aika päivittyä. Päivitystoiveita on myös uusien iLife- ja iWork-pakettien suhteen.

Back to the Mac

Lehdistölle jaetussa tiedotteessa paljastuu jo yksi tuote, josta Applen väki tulee puhumaan: uusi Mac OS X -käyttöjärjestelmä. Kuvan perusteella Snow Leopardia (lumileopardia) seuraa Lion (leijona), joka on versionumeroltaan 10.7. Todennäköisesti uusi OS X tulee markkinoille aikaisintaan ensi kesänä.

Lähteet: Tietokone, Engadget ja Mac Rumors.

Netgear WNDR3700

14.10. pitäisi aueta uusi elämä: 100/10 VDSL-yhteys kotiin. Sitä varten tarvitsen modernimman ja tehokkaamman reitittimen, mistä kirjoitinkin jo aiemmin. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja selvittelin vihdoin, mitä todellisia vaihtoehtoja löytyy sopivassa hintaluokassa. Alunperin asetin hintaluokaksi <= 100 euroa, mutta jouduin lopulta tinkimään parilla kympillä.

Muutaman tunnin surffauksen jälkeen päädyin tilaamaan Netgear WNDR3700 -laatikkoon. Siinä pitäisi testien perusteella olla erittäin tehokas langallinen reititin, jota tarvitaan kahdelle pöytä-Macille, ja kohtuullisen pitkä langaton kantama, joka puolestaan olisi PC-miniläppärin, PS3:n ja kahden iPhonen käytössä. Netgearin laatikko tukee aidosti yhtäaikaista 2.4GHz- ja 5GHz-käyttöä, joka ei ole tällä hetkellä merkityksellinen ominaisuus, mutta jatkosta ei koskaan tiedä.

Muita vaihtoehtoja oli Applen Airport Extreme ja Buffalon WZR-HP-G300NH. Ainoa sivusto, jonka löysin, joka oli testannut kunkin kolmen laitteen langattoman verkon kantomatkaa, oli Small Net Builder. He testaavat langattomia laitteita niin, että saavat tulokset kuudesta eri sijainnista ison kaksikerroksisen omakotitalon sisältä. Testissä on kaksi hankalasti saavutettavaa testipistettä (E ja F), joihin vertaan tuota meidän kellaria, joka on kahden kerroksen päässä reitittimen sijoituspaikasta. Small Net Builderin testeissään Airport Extreme oli kykenemätön tai lähes kykenemätön näissä kaukaisimmissa pisteissä. Buffalon ja Netgearin tulokset olivat hyvin samankaltaiset. Netgeariin päädyin lopulta huomattavasti paremman langallisen suorituskyvyn vuoksi. Toivottavasti tuo nyt takaa tarpeeksi hyvän kantavuuden hankaliin paikkoihin, jollainen meidän kellari on.

Kunhan saan WNDR3700:n käsiini ja uusi nettiliittymä aukeaa, kirjoitan reitittimestä lyhyen raportin.

Mac-elämä ei ole ruusuilla tanssimista

Olen ollut Mac-käyttäjä reilut 1,5 vuotta. Windows-elämä kyllästytti ja Applen design ja Mac OS X kiinnosti niin paljon, että vaihdoin tehokkaan pöytä-PC:n Apple Mac Miniin. Reilu puoli vuotta myöhemmin olin täysin ihastunut OS X:ään, mutta halusin lisää tehoja, joten vaihdoin Mac Minin 27″ Apple iMaciin.

Kotitoimisto

En vain tiedä, mikä vika tuossa vajan vuoden ikäisessä iMacissa on. Se on tehoihin nähden (3,06 GHz Core 2 Duo -prosessori, 8 Gt DDR3-muistia) uskomattoman hidas. Varsinkin uusi Photoshop CS5, mutta myös esimerkiksi Lightroom 3, laittavat koneen täysin polvilleen jo 15-20 Mt kuvatiedostojen kanssa. Samoin tallentaminen ja Finderin selaus (esimerkiksi Firefoxin kautta) on usein todella hidasta. Rantapallo on päivittäinen ystävä. Periaatteessa tällä koneella pitäisi pystyä vääntämään satojen megojen kuvia ongelmitta tai ainakin kohtuullisen helposti.

Olen tietääkseni yrittänyt jo lähes kaikkea. Olen ajanut kaikki mahdolliset hardware-testit ja kovalevyn korjaustoimenpiteet läpi. Asensin kesälomalla jopa OS X:n uudelleen tyhjältä pöydältä ilman isompaa näkyvää hyötyä. Photoshop niiaa edelleen ihan niin kuin ennenkin.

Aion tänään vielä tehdä yhden testin eli tarkkailla activity monitoria (suomeksi?) samalla kun käsittelen Photoshopissa isompaa kuvaa. Sitten otan yhteyttä joko Adobeen tai Appleen tai tarvittaessa vaikka molempiin.