Palkkaa minut!
Twitter
Flickr
RSS

Tilaaminen ulkomailta

Pääsääntöisesti ulkomailta tilatut tuotteet noudetaan lähipostista tai kuriirifirma tuo ne kotiin. Joskus tuotteet saattaa joutua noutamaan tullista ja tällöin saattaa pätkähtää lasku maksettavaksi.

Suomessa kulutustavaroiden arvonlisävero nousi 1.7.2010 yhdellä prosenttiyksiköllä 22 prosentista 23 prosenttiin. Käytännössä siis tavaroiden hinnat nousivat. Myös kirjojen ja lehtien arvonlisäveroprosentti nousi prosenttiyksikön 8 prosentista 9 prosenttiin. Arvonlisäveron nousu vaikuttaa myös ulkomailta tilattuihin tuotteisiin.

Tuote saapuu EU-maasta, EU:n veroalueelta

Kun tuote saapuu toisesta EU-maasta, esimerkiksi Saksasta tai Iso-Britanniasta, tuotteesta ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa tai tullia Suomessa. Käytännössä ja useimmassa tapauksessa EU:n sisällä arvonlisäveromaksetaan myyntimaahan, joten EU-maasta tilatessa vero on jo suoritettu (myyjän toimesta). Poikkeuksena on valmisteveron alaiset tuotteet, joista pitää maksaa valmistevero Suomeen.

Tuote saapuu EU:n veroalueen ulkopuolelta

EU:n veroalueen ulkopuolisia alueita ovat esimerkiksi Ahvenanmaa (ei vaikuta suomalaisten ostoksiin) ja kanaalisaaret Iso-Britanniassa. Vastaavia alueita on myös mm. Saksassa. Näiltä alueilta tilatessa joutuu Suomessa maksamaan arvonlisäveron ja mahdollisen valmisteveron. Arvonlisävero lasketaan ostohinnan ja postikulujen yhteissummasta. Varsinkin kanaalisaarilla, käytännössä Jerseyn saarella, toimii useita brittiläisiä verkkokauppoja, joten näistä tilatessa kannattaa olla varovainen tilausten arvon suhteen, jos ei halua yllätyksiä tullissa.

Tuote saapuu EU:n tullialueen ulkopuolelta

Jos tuote saapuu EU:n ulkopuolelta, esimerkiksi Yhdysvalloista tai Kanadasta, tuotteesta joutuu Suomessa maksamaan arvonlisäveron, mahdollisen valmisteveron ja tullimaksun. Maksut lasketaan ostohinnan ja postikulujen yhteissummasta. Tulliselvitykseen pitää liittää kauppalasku (kuitti) ja mahdolliset tuontiluvat.

Milloin joutuu maksamaan?

Käytännössä kuitenkin pystyy ostamaan sekä EU:n veroalueen ulkopuolisilta alueita ja jopa EU:n tullialueen ulkopuolelta edullisia tuotteita ilman, että tuotteista joutuu maksamaan Suomessa arvonlisäveroa tai tullia. Tavarat saattaa joutua noutamaan tullista, mutta niistä ei tarvitse (mahdollisten selvitysten jälkeen) maksaa.

Tulli ei kirjoita alle 10 euron arvonlisävero- tai tullilaskua. Jos tuotteen ostohinta + postikulut jäävät yhteensä alle 43,40 euron, arvonlisäverolasku jää 23 prosentilla laskettuna alle 10 euroon eikä tulli kirjoita siitä laskua. Tullimaksun osalta raja on korkeampi, koska pääsääntöisesti tullimaksuprosentit ovat pienempiä kuin arvonlisäveroprosentti. Ennen heinäkuun alkua ja arvonlisäveron nousua, ostoraja oli noin 45 euroa, mutta nykyään raja liikkuu hieman matalammalla.

Tullin sivuilla on selkeä selvitys tulleista ja veroista. Tullin sivuilta löytyy myös joidenkin tuotteiden tullin määrät ja arvonlisäveroprosentit.

Kesäveska

Tässä veskassa kuljetan tästä lähin lomakon, puhelimen ja ajoittain myös kameran ja miniläppärin. Laukku on kirpputori löyty eilispäivältä.

Armeijan ylijäämälaukku