Palkkaa minut!
Twitter
Flickr
RSS

Nikonilta lähiaikoina peilitön järkkäri?

Nikonin presidentti on vihjaillut, että tämän tai seuraavan vuoden aikana Nikon toisi markkinoille peilittömän kompaktikokoisen järjestelmäkameran. Kamerassa olisi todennäköisesti vaihdettava optiikka sillä Nikon on asettanut tavoitteekseen kasvattaa järjestelmäkameroiden (vaihdettava optiikka) myyntiä 80 prosenttia vuoden 2013 maaliskuuhun mennessä. Jotkut ovat ehdotelleet varovasti, että Nikonin kannattaisi hypätä Micro 4/3 -järjestelmän kelkkaan, sillä tälle kiinnitykselle löytyy jo laadukasta lasia.

Aiemmin vastaavia “mikrojärkkäreitä” on nähty jo ainakin Olympukselta, Panasonicilta ja uusimpana tulokkaana Sonylta. Sony jättäytyi kohta kaksivuotiaan Micro Four Thirds-järjestelmän ulkopuolelle ja kehitti oman objektiivikiinnityssysteeminsä.

Jos Nikon toisi tällaisen kompaktikokoisen digijärjestelmäkameran markkinoille, saattaisin harkita vakavasti D80:n vaihtamista siihen, mutta vain siinä tapauksessa, että kameran kanssa olisi mahdollista käyttää Nikon F-kiinnityksellisiä objektiiveja joko suoraan tai adapterin kanssa. Koska oma harrasteluvalokuvaukseni on lipsunut hyvin pitkälti filmin puolelle, digikameran tarve on vähentynyt reilusti. Haluaisin kuitenkin, että tarvittaessa käytettävissä olisi laadukas kompaktikokoinen kamera, joka olisi mieluusti järkkäri. Kaikki tietenkin riippuisi loppupeleissä mahdollisen kameran kuvanlaadusta, käytettävyydestä ja manuaalisäätömahdollisuuksista.

Diafilmi ei taida olla mun juttu

Kirjoitin jo aiemmin, että diafilmin kehitysprosessi tuntuu hankalammalta kuin negatiivifilmin prosessi. Se on hitaampi, vaivalloisempi ja vaatii tarkempaa lämpötilaa. Olen nyt ehtinyt kehittää kolme diafilmiä, kaksi keskikoon filmiä (Fuji Provia 100F) ja yhden kinofilmin (Fuji Sensia 100). Kumpikin Provia 100F jäi ihan liian tummaksi, ensimmäinen oli hieman parempi kuin toinen. Jälkimmäinen oli niin tumma, että jouduin valoistuttamaan ja säätämään skannauksia Photoshopissa ja Lightroomissa, että sain niistä jotain järkevää irti. Ja silti osa ruuduista jäi tunkkaisiksi ja tummiksi.

En tiedä, onko vika Mamiyan valotusmittarissa vai sulkimessa vai kehitysprosessissa. Eniten veikkaan jompaa kumpaa kahdesta jälkimmäisestä, koska edes “Sunny 16″ -säännöllä otetut kuvat eivät onnistuneet. Koska jälkimmäinen Provia 100F jäi niin kovin tummaksi Tetenal E-6 -ohjeiden mukaan, kehitin Fuji Sensia 100 -kinofilmin pidemmällä kehitysajalla (ensimmäinen kehite, first developer). Ohje kirjan mukaan olisi pitänyt kehittää 6,5 minuuttia, kehitin noin 7 minuuttia. Sensia 100 on vielä kuivumassa, mutta jo paljain silmin katsoessa huomaa eron. Taisi olla hyvä juttu pidentää kehitysaikaa.

Jääkaapissa on vielä 8 diafilmirullaa kuvaamatta. Tetenal E-6-kehitettä riittää juuri näihin filmeihin, kun lisäksi kaapissa on yksi kehittämätön, mutta kuvattu diarulla. Kunhan saan nämä ostetut filmit kuvattua ja kehitettyä, jätän dian kanssa leikkimisen hetkeksi sivuun. Filmi on kalliimpaa, kehite on kalliimpaa ja kehittäminen hankalampaa, ja negatiivifilmeistä löytyy monta kivaa vaihtoehtoa. Eiköhän siinä ole syitä tarpeeksi.

Jos Oulusta löytyisi paikallinen labra, joka kehittäisi diafilmiä kohtuuhinnalla (4-5 euroa maksimissaan per rulla), voisin kuvitella silloin tällöin kuvaavani rullan tai pari, mutta kotipimiössä luovutan ainakin toistaiseksi.

Juhannusaattoilta

Mamiya M645 1000s, Mamiya Sekor C 80mm f/2.8 ja Fuji Provia 100F-diafilmi

Sukulaiskoiran kuva oli niin pahasti alivalottunut, että digitaalisesti valoa lisäämällä kuva muuttui punaiseksi. Koiran silmistä huomaa, että kehitys tai valotus on jäänyt pahasti keskeneräiseksi, koska musta on täysin puhki. Kuvan valkotasapaino on korjattu rottinkituolin valkoisen mukaan.

Morrison

Mamiya M645 1000s, Mamiya Sekor C 80mm f/2.8 ja Fuji Provia 100F-diafilmi

Jälkimmäisen Provia 100F-rullan onnistunein otos on rullan viimeinen ruutu. Tätäkin ruutua piti säätää Photoshopissa rajusti ja korjata sen jälkeen valkotasapaino, mutta lopputulos on mielestäni ihan onnistunut.

Päivänkakkarapelto

Mamiya M645 1000s, Mamiya Sekor C 80mm f/2.8 ja Fuji Provia 100F-diafilmi

Ensimmäinen diafilmi kehitetty

Ripustin juuri ensimmäisen kotona kehittämäni diafilmin kuivumaan. Se on myös ensimmäinen diafilmi, jonka olen kehitettynä nähnyt, joten en osaa pelkästä filmistä todeta lopputuloksen onnistumista tai epäonnistumista. Huomenissa on skannauksen vuoro.

Ensimmäisen kokemuksen perusteella dia- eli E-6-prosessi oli stressavampi kuin negatiivi- (C-41) prosessi. Yhden kehitteen sijaan täytyy vahtia kaksi kehitettä oikean lämpöisiksi. Kaippa se kokemuksella tasoittuu, mutta muutenkaan en koe välttämättä tarpeelliseksi kuvata diafilmiä kun negatiivimaailmasta löytyy loistavia filmejä.

Fuji Provia 100F