Palkkaa minut!
Twitter
Flickr
RSS

Riittäisikö pienempi resoluutio?

Pienempi resoluutio

Käytössäni on tällä hetkellä 27-tuumainen vuoden 2009 lopulla julkaistu Apple iMac, jonka näytössä on hurja 2560 x 1440 pikselin resoluutio. Kone on ollut käytössäni yli 1,5 vuotta, ostin sen heti julkaisun jälkeen. Tulevana syksynä aion päivittää koneen uusimman sukupolven iMaciin.

Olen ollut vakuuttunut, että ostan halvemman 27-tuumaisen, mutta tänään aloin miettimään, riittäisikö minulle oikeastaan kalliimpi 21,5-tuumainen. Käytän todella harvoin hyväkseni nykyisen koneen koko resoluutiota. Siksipä tuunasin taustakuvaani ja lisäsin siihen kehykset 21,5-tuumaisen iMacin resoluution mukaan. Seuraavien muutaman päivän tai viikon aikana aion kokeilla, miltä tuntuisi käyttää 43% pienempää näyttöpinta-alaa. Pysyttelen siis ikkunoineni 1920 x 1080 -reunuksen sisäpuolella.

Kalliimpi 21,5-tuumainen ja halvempi 27-tuumainen ovat teknisiltä tiedoiltaan täsmälleen samanlaiset. Ainoat erot ovat näytön koossa ja resoluutiossa ja Thunderbolt-liitäntöjen määrässä. Hintaero näiden koneiden välillä on ohjehinnalla 200 euroa. Ostan sitten 27- tai 21,5-tuumaisen koneen, aion ostaa sen isommalla 2 teratavun kovalevyllä, ja päivittää muistin (itse) 8 gigatavuun.

Edit: 1,5 vuorokauden jälkeen voin sanoa, että pienempi käyttötila ahdistaa aavistuksen verran. Ehkä siksi, että reunuksen ulkopuolella on niin paljon vapaata tilaa. Toisaalta käytän töissä 1680 x 1050 -näyttöä, ja sen kanssa vain harvion toivon lisää näyttötilaa. Jatkan kokeilua.

iPhone saatavilla SIM-lukottoman Apple Storesta

Sähköpostilaatikkoon tupsahti uutiskirje Applelta. Kirje kertoo, että iPhone on nyt saatavilla myös Apple Storen kautta, SIM-lukottomana ja ilman määräaikaisia sopimuksia.

iPhone SIM-lukottomana Apple Storesta

Apple Storen kautta on ostettavissa sekä iPhone 3GS että iPhone 4. Laitteiden hinnat ovat seuraavat:

  • iPhone 3GS 8Gt 519€ (kuvan perusteella musta)
  • iPhone 4 16Gt 629€ (musta ja valkoinen)
  • iPhone 4 32Gt 739€ (musta ja valkoinen)

Hinnat sisältävät Apple Storen tapaan postikulut ja laitteet ovat heti toimitusvalmiina.

Lukottomien iPhone-puhelimien hinnat Apple Storessa

HTC Desire S

HTC Desire S, varusteet

Tiistaina taloon saapui musta HTC Desire S. Se on uudistettu versio menestyspuhelimesta HTC Desirestä. Uudistetussa mallissa on hieman parempi akun kesto, enemmän käyttömuistia ja n WLAN.

iPhone 3GS:ään verrattuna puhelimessa on parempi näyttö (320×480 vs. 480×800), parempi kamera, n WLAN ja 3G-tuki myös 900 MHz verkossa.

Puhelimessa on Googlen Android-käyttöjärjestelmä (versio 2.3) ja sen päällä valmistajan oma HTC Sense 2.1. iPhonen jälkeen Androidin opettelu on ollut mielenkiintoista ja ajoittain myös haasteellista. Kahden vuorokauden aikana olen saanut puhelimen suurinpiirtein muokattua mieleisekseni. Widgettien (pienoisohjelmien) hyödyntämistä en ole vielä oppinut kunnolla.

Musta HTC Desire S